Dynasty tietopalvelu
Kokkolan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Esityslista 29.04.2026/Asianro 47


Kokousasian teksti

Tiedoksi merkittävät asiat

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta    

  

Valtionavustuspäätös, kirjastopalvelut

 

Lupa- ja valvontavirasto on 18.3.2026 päätöksellään LVV-U/21805/2026 myöntänyt 45 000 euroa Seinäjoen kaupunginkirjaston anomalle Seinäjoen ja Kokkolan kaupunginkirjastojen yhteistyöhankkeelle ”Aika haltuun Kokkolassa ja Seinäjoella”.

 

Valtionavustuspäätös, liikuntapalvelut

 

Maa- ja metsätalousministeriö on 17.4.2026 päätöksellään (va-mmm-2025-29-4) myöntänyt 102 109 € hankkeelle: ”Kokkolan liikunnallisen luontomatkailun edistäminen - saavutettavuus ja palvelumuotoilu sekä yhteistyörakenteen kehittäminen”. Toteutusaika on 1.4.2026 – 31.12.2027. Hanketta rahoittaa Suomi liikkeelle -ohjelma, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

 

Soveltavan liikunnan tilanne kunnissa

 

Valtion liikuntaneuvoston toteuttamassa Soveltavan liikunnan tilanne kunnissa 2023 -selvityksessä tarkastellaan muun muassa soveltavan liikunnan asemaa kunnissa, henkilöstöresursseja, taloudellisia resursseja, palveluja sekä tukea yhdistyksille. Selvitys on jatkoa 2000-luvun alusta neljän vuoden välein toteutetulle selvitykselle soveltavan liikunnan tilanteesta kunnissa.

 

Linkki julkaisuun: https://www.liikuntaneuvosto.fi/lausunnot-ja-julkaisut/soveltava-liikunta-kunnissa-2023/

 

Liikkumisen, liikunnan ja urheilun tilasto- ja ennustekatsaus

 

Valtion liikuntaneuvoston tilasto- ja ennustekatsauksessa kuvataan keskeisten yhteiskunnallisten muutostekijöiden sekä liikkumisen, liikunnan ja urheilun teemojen viimeaikaista ja mahdollisuuksien mukaan tulevaa kehitystä sekä niiden vaikutuksia toimialaan.

Tilasto- ja ennustekatsaus koostuu 13 esityksestä. Tilasto- ja ennustekatsauksessa esitetään ensin mittaritietoa kunkin teeman kehityksestä. Havainnoissa kootaan yhteen mittareiden ja muiden lähteiden tietoa teemasta ja sen kehityksestä. Johtopäätöksissä esitetään näkemyksiä kunkin teeman kehityksen vaikutuksista liikkumiseen, liikuntaan ja urheiluun. Tilasto- ja ennustekatsaus toimii valtion liikuntaneuvoston toimikauden 2023–2027 ennakointi- ja tulevaisuustyön keskeisenä tietoperustana. Katsausta voivat hyödyntää myös muut toimijat esimerkiksi omassa valmistelu- ja ennakointityössään.

 

Linkki tilasto- ja ennustekatsaukseen: https://www.liikuntaneuvosto.fi/tilasto-ja-ennustekatsaus/

 

Yleisten kirjastojen tilastot vuodelta 2025

 

Yleisten kirjastojen tilastot vuodelta 2025 on julkaistu osoitteessa https://www.kirjastot.fi/tilastot.

 

Kirjastopalvelujen hankepäätökset

 

Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt valtionavustusta 45 000 euroa Seinäjoen ja Kokkolan kaupunginkirjaston yhteishankkeelle Aika haltuun Kokkolassa ja Seinäjoella. Hanketta hallinnoi Seinäjoen kaupunginkirjasto. Avustuksen käyttöaika on 1.4.2026–31.12.2027.

 

Lupa- ja valvontavirasto ei myöntänyt valtionavustusta Bokbesök på många sätt hankkeelle.

 

Anders-kirjastojen kirjastojärjestelmä uusitaan - kirjastojen palvelut ovat tauolla 21.5.–3.6.2026.

 

Anders-kirjastot eli Halsuan, Kannuksen, Kaustisen, Kokkolan, Lestijärven ja Toholammin kirjastot ottavat kesäkuussa käyttöön Axiell Finland Oy:n uusimman kirjastojärjestelmän Qurian. Muutoksen taustalla ovat nykyisen järjestelmän rajoitukset ja tarve kehittää kirjaston palveluja. Uuden ohjelmiston käyttöönoton vuoksi kirjastopalveluihin tulee noin kahden viikon käyttökatko. Kaikki kirjastojen palvelut kuten lainaus, palautus, omatoimijärjestelmät ovat poissa käytöstä 21.5.–3.6.2026. Verkkokirjasto on poissa käytöstä 20.5.–10.6.

 

Museopalvelujen kokoelmakeskushankkeen valtionavustushaku 2026

 

Museopalvelujen kokoelmakeskushanketta varten on Opetus- ja kulttuuriministeriölle jätetty 15.4.2026 investointiavustushakemus kulttuuritilojen peruskorjaus- ja perustamishankkeiden vuoden 2026 avustushaussa. Haettavan valtionosuuden suuruus on 30% toiminnan kustannuksiksi esitetyistä.

 

Hanke käsittää vanhan lataamo- ja ammusvarastorakennuksen muutostyöt sekä laajennuksen Kokkolan kaupungin museopalvelujen kokoelmakeskukseksi. Nykyisin museon kokoelmat ovat säilytettyinä useammassa eri osoitteessa, joista laajuudeltaan merkittävimmät ovat ulkopuolisilta vuokrattuja tiloja. Kokoelmakeskushanke ratkaisee museon kokoelmien säilytystilatarpeet mahdollistaen samalla nykyaikaiset kokoelmien hoitotilat, työskentelytilat sekä asiakas- ja tutkijapalvelut. Saneerattava rakennus on aiemmin toiminut puolustusvoimain varastokäytössä, jonka jälkeen muussa varastokäytössä ja nykyään lämmittämättömänä tyhjillään. Se on varikkoalueen kokonaisuutta ajatellen keskeinen rakennus, ja hallitseva ja leimaa-antava rakennus muiden pienempien ympäröivien kivi- ja puurakennusten joukossa. Laajennusosa kunnioittaa ja versioi sekä olemassa olevan rakennuksen luonnetta että alueen kulttuurihistoriallisia arvoja istuen luontevasti osaksi kokonaisuutta.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja

 

 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää merkitä asiat tiedoksi.

 

Päätös