RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Esityslista 31.03.2026/Asianro 28
Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuonna 2026-2027
Opetus- ja kasvatuslautakunta 31.03.2026
251/12.00.01.04/2026
Valmistelijat iltapäivätoiminnan koordinaattori Carita Laitala, talouspäällikkö Kim Salo ja opetus- ja kasvatusjohtaja Ronnie Djupsund
Kokkolassa on järjestetty iltapäivätoimintaa kaikkien alakoulujen yhteydessä lukuvuonna 2025–2026. Toiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien oppilaille, joille on tehty päätös oppilaskohtaisista tukitoimista ja niiden järjestämisestä tai oppilaalla on oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite.
Viime vuosien aikana osallistujamäärät ovat vähentyneet. Tilastot osoittavat selkeää laskevaa trendiä:
Tilastopäivä | Yhteensä | 1-luokka | 2-luokka | Muut |
20.9.2025 | 565 | 301 | 214 | 50 |
20.9.2024 | 646 | 343 | 249 | 54 |
20.9.2023 | 689 | 362 | 270 | 57 |
Asiakasmaksut:
Perusopetuslain 48 f §:n mukaan kunta voi periä iltapäivätoiminnasta kuukausimaksun. Lainsäädäntö määrittää enimmäismaksuiksi tällä hetkellä:
• 570 tuntia (1–12 päivää/kk) enintään 120 €
• 760 tuntia (kuukausimaksu) enintään 160 €
Kokkolassa iltapäivätoiminnan maksut ovat perinteisesti olleet kohtuulliset. Viimeisin korotus tehtiin 1.8.2024, jolloin kuukausimaksuiksi päätettiin 90 € /kk ja 70 € /kk (1–12 läsnäolopäivää/kk).
Kokkolassa lukuvuodelle 2026–2027 esitetään asiakasmaksujen korottamista seuraavasti:
• 100 € / kuukausi
• 80 € / kuukausi, jos läsnäolopäiviä on 1–12 kuukauden aikana.
Toimintaryhmien perustamisen ja toiminnan ylläpitämisen kriteerit
Osallistujamäärien vähenemisen vuoksi ehdotetaan, että toimintaryhmä perustetaan koululle vain, jos ilmoittautumisten jälkeen on tiedossa, että vähintään seitsemän (7) lasta osallistuu toimintaan seuraavan lukuvuoden aikana. Tällä hetkellä Kokkolassa on pieniä kouluja, jonne on muodostunut ryhmiä, joissa osallistujamäärät ovat jääneet 1–7 lapseen.
Iltapäivätoiminnan järjestäminen voidaan lopettaa lukuvuoden aikana, mikäli maksavien osallistujien määrä laskee alle kolmen (3).
Iltapäivätoiminnan järjestämisessä huomioidaan koulujen maantieteellinen sijainti ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää koululla vaikka osallistujamäärä jää alle kolmen, mikäli lapsen matka iltapäivätoimintaan muutoin osoittautuisi kohtuuttomaksi.
Opetus- ja kasvatusjohtaja
Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää, että Kokkolan iltapäivätoiminta järjestetään lukuvuonna 2026–2027 seuraavin periaattein
- Iltapäivätoimintaa järjestetään niissä alakouluissa, joissa ilmoittautumisten jälkeen on tiedossa, että vähintään seitsemän (7) lasta osallistuu toimintaan seuraavan lukuvuoden aikana
- Iltapäivätoiminnan järjestäminen voidaan päättää lukuvuoden aikana, mikäli maksavien osallistujien määrä laskee alle kolmen (3)
- Toimintaan voivat osallistua 1. ja 2. vuosiluokan oppilaat sekä muiden vuosiluokkien oppilaat, joilla on oppilaskohtainen tukitoimipäätös tai oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite
- Iltapäivätoiminnan kuukausimaksut lukuvuonna 2026–2027 ovat:
- 100 € / kuukausi
- 80 € / kuukausi, jos läsnäolopäiviä on 1–12 kuukaudessa.
- Maksut tulevat voimaan 1.8.2026 alkaen
- Opetuspalvelut oikeutetaan päättämään millä kouluilla iltapäivätoimintaa järjestetään toimintaryhmien perustamisen ja toiminnan ylläpitämisen kriteerit huomioiden.
Päätös