RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Esityslista 11.02.2026/Asianro 19
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Energiapuun myynti / Hankintasopimus 2026
Kaupunkirakennelautakunta 11.02.2026
140/02.08.00/2026
Valmistelija metsätalousinsinööri Ahti Räinä
Metsäpalvelut on valmistellut energiapuun hankintakauppaa vuodelle 2026.
Pääosa energiapuusta korjataan metsänhoito- ja hakkuutöiden sivutuotteena, mm. infrarakentamisen kohteilta ja erikoishakkuukohteilta sekä puisto-, lähi- ja virkistysmetsien pienpuuston hoidon yhteydessä. Osa on myös puhtaita energiapuun hoitokohteita.
Vuoden 2026 osalta Hannes – myrskyn tuhopuusto tulee lisäämään energiapuun tarjontaa verrattuna edellisiin vuosiin. Myrskypuiden korjuuta tehdään taajamakohteilla ja nuorten puustojen tuhokohteilla pääosin energiapuuna pl. tukkilajit.
Vuoden aikana energiapuuta kertyy lisäksi sellaisilta kaupungin työkohteilta, joista ei tällä hetkellä ole aktiivisia suunnitelmia.
Hankintatyö tehdään kaupungin omana työnä 31.12.2026 mennessä.
Käsiteltävien kohteiden koko vaihtelee n. 0,1 – n. 2,5 ha:n välillä.
Metsäpalvelut on käynyt neuvottelua oman energiayhtiön kanssa hankintakaupasta aiempien vuosien pohjalta. Energiayhtiö on jättänyt ostotarjouksen, voimassa 28.2.2026 saakka.
Arvioitua energiapuukertymää on nostettu mm. myrskypuiden suoksi n. 3000+ m3:iin (n. 6000 MWh). Toinen muutos aiempiin vuosiin on, että eri energiapuulajeja ei tarvitse eritellä vaan energiapuu voi sisältää hakkuutähdettä, karsittua rankaa ja kokopuuta.
Vuonna 2026 myös energiapuun hintaan vaikuttavat mm. yleinen taloustilanne, puutuotteiden ja -jalosteiden kysynnän tilanne, teollisuuden leimikkovarannot ja myrskytuhopuiden tarjonta.
Ostajan kanssa on, erityisesti myrskypuiden johdosta, tarjoukseen neuvoteltu lause ”Kokonaismäärä voi joustaa merkittävästi +/-.”
Energiantuotannon huoltovarmuusnäkökulman, paikallisen rahaliikenteen ja kaupungin hankintatulon lisäksi on huomioitava oman energiayhtiön hyvät varastoterminaalitilat. Ne mahdollistavat energiapuun tienvarsivarastojen siirron nopeallakin aikataululla alueilta, missä kuivatusvarastointia ja haketusta ei voida paikan päällä tehdä tai tienvarsipinot ovat muutoin haitta tai häiriö.
Tarjous liitteineen oheisaineistona, yksityiskohdat esitellään kokouksessa.
Valmistelijan päätösehdotus on, että solmitaan v. 2026 energiapuun hankintakauppa Kokkolan Energian kanssa.
Kaupunkiympäristöjohtaja
Kaupunkirakennelautakunta päättää solmia energiapuun hankintasopimuksen Kokkolan Energian kanssa.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |