RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 89
Kokkolan Linja-autoasemakiinteistö Oy / Osakeyhtiön purkaminen selvitysmenettelyn kautta
Kaupunginhallitus 14.04.2025 § 174
Valmistelija Hallintojohtaja Ben Weizmann
Kaupunginhallitus (28.10.2024 § 432) on aiemmin päättänyt Kokkolan linja-autoasemakiinteistön purkamisesta päätöksestä tarkemmin kuvatulla tavalla. Näin ollen Kokkolan linja-autoasemakiinteistö Oy:n yhtiökokous on yhtiön hallituksen esityksestä 3.4.2025 päättänyt yhtiön purkamisesta selvitysmenettelyn kautta ja samalla valinnut selvitysmiehen. Selvitysmenettelyssä selvitysmies hoitaa yhtiön velkojen maksun, omaisuuden jakamisen ja lopputilityksen. Yhtiö katsotaan puretuksi, kun lopputilitys esitetään erikseen kokoon kutsutulle yhtiökokoukselle.
Yhtiökokoukselle esitetty alustava yhtiön hoitovastikealijäämä olisi 16 283,71 euroa, joka jyvitetään osakkaille yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Samalla yhtiökokous päätti, että vastikkeenmaksuvelvollisuus on päättynyt 31.3.2025. Osakkaiden kokonaiskustannukset huomioiden kaupungin osuus olisi noin 4 400 euroa.
Yhtiön osakkeiden arvon kaupungin taseessa on 49 422,69 euroa.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kokkolan Linja-autoasemakiinteistö Oy:n purkamisen esitetyllä tavalla.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.
Kaupunginhallitus 16.03.2026 § 89
355/10.03.01.00/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Ben Weizmann
Kokkolan linja-autoasemakiinteistö Oy on yhtiökokouksessa 9.2.2026 päättänyt muun muassa yhtiön lopputilityksen ja tilinpäätöksen hyväksymisestä. Samalla yhtiö on purkautunut lopputilityksen hyväksymisen myötä.
Yhtiön rakennus on purettu 18.3.2025, eikä yhtiöllä ole kiinteistön purun jälkeen ollut enää kiinteistöomaisuutta eikä liiketoimintaa.
Selvitysmenettelyn aikana on selvitetty yhtiön velat ja vastuut sekä maksettu kaikki yhtiön tiedossa olleet velat. Yhtiön kaikki omaisuus on realisoitu ja laadittu lopputilitys osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla. Yhtiöllä ei ole ollut riitautettuja tai tuntemattomia velkoja eikä yhtiölle ole jäänyt omaisuutta selvitysmenettelyn päättyessä.
Selvitysmenettelyn aikana jäljelle jääneet varat on jaettu osakkeenomistajille yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Purkautumista koskeva ilmoitus on tehty kaupparekisteriin.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä asian tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.