RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 53
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kokkolan Urheilupuisto Oy / Tilannekatsaus 1/2026
Kaupunginhallitus 09.02.2026
813/10.03.01.00/2021
Valmistelija Talousjohtaja Mikko Tornikoski
Kokkolan Urheilupuiston ensimmäinen vaihe, Kokkola Areenan rakentaminen, etenee suunnitelman mukaisesti ja aikataulullisesti hieman etupainotteisesti. Jalkapallostadionin julkisivuverhous on valmis kulmia lukuun ottamatta, ja terästasojen, portaiden sekä kaiteiden asennus on käynnissä. Keskuskentän katsomorakenteiden siirrettävän osuuden purku on suoritettu ja siirto Kokkola Areenan jalkapallostadionille alkaa viikon 6 aikana.
Urheilulattioiden asennukset ovat käynnissä eri puolella Kokkola Areenaa. Ison salin joustolattian ja sen päälle asennettavan Taraflexin asennus on valmis ja Peilisalin joustoparketti on asennettu. Kamppailulajien tiloissa on menossa lattia-asennusten valmistelevat työt. Talotekniikkatöissä on menossa viimeistelyvaiheet ennen toiminnan varmistuskokeiden alkamista. Kiintokalusteiden asennukset ja pintarakenteiden viimeistelytyöt jatkuvat kauttaaltaan. Kahvion ja ravintolan kiinteiden kalusteiden hankinnat ovat työn alla.
Kokkola Areenan Kaarlelankadun varren liiketilat on tarjottu vuokrattavaksi.
Lokakuusta alkaen vaiheittain käyttöönotetun harjoitusjäähallin käyttöaste on ollut korkea. Tilavarausjärjestelmän rakentaminen harjoitusjäähallin osalta on vielä osittain vaiheessa, ja vaiheittainen käyttöönotto aloitettu. Seuraavassa vaiheessa avataan tilavarausjärjestelmän maksurajapinta, jonka testaus on parhaillaan käynnissä.
Kilpajäähallin toiminta siirtyi yhtiölle vuoden alusta lähtien. Vuonna 2026 halliin suoritettavien saneeraustöiden suunnittelu on aloitettu. Saneeraustoimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti kylmälaitteiston teknisen toimivuuden takaamiseen.
Tilannekatsauksessa käsitellään seuraavia asiakokonaisuuksia:
- Areenan rakentamisen tilanne ja aikataulu
- Jääurheilun tilannekatsaus
- Hankkeen ja yhtiön talouskatsaus
- Tapahtumakalenterin tilannekatsaus
- Muut ajankohtaiset asiat
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus hankkeen ohjausryhmänä merkitsee tiedoksi Kokkolan Urheilupuisto Oy:n tilannekatsauksen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |