Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 12


 

Monikulttuurisuusneuvoston jäsenten nimeäminen

 

Kaupunginhallitus 23.06.2025 § 304 

 

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Jussi Järvenpää

 

Kokkolan kaupungissa on vuodesta 2016 lähtien toiminut monikulttuurisuusneuvosto. Neuvoston työn tavoitteena on parantaa muista kulttuureista Kokkolaan saapuneiden asukkaiden hyvinvointia edistämällä kulttuurien välistä yhteisymmärrystä, kannustamalla maahanmuuttajia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja tuomalla kaupungin hallinnossa esiin toimintatapoja ja keinoja, joilla parannetaan maahanmuuttajien kotoutumista ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista. Neuvosto seuraa kulttuurien moninaisuuteen ja kaupungissa asuvien eri ryhmien etnisiin suhteisiin liittyviä kysymyksiä, tekee edellä mainittuihin aiheisiin liittyviä ehdotuksia ja aloitteita sekä antaa lausuntoja.

 

Neuvosto muodostuu maahanmuuttajajäsenistä, kaupungin viranhaltijoista sekä hyvinvointialueen ja seurakunnan nimeämistä asiantuntijoista. Uuden valtuustokauden alkaessa tulee valita myös uusi monikulttuurisuusneuvosto. Neuvoston toimikausi on kaksi vuotta.

 

Monikulttuurisuusneuvostoon kuuluu kahdeksan maahanmuuttajien edustajaa, kaupungin vastuualueiden edustajia sekä yksi kaupunginhallituksen edustaja.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää pyytää maahanmuuttajien yhdistyksiä ja muita yhteisöjä nimeämään ehdokkaat Kokkolan kaupungin monikulttuurisuusneuvostoon.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Kaupunginhallitus 12.01.2026 § 12  

124/00.00.01.00/2025  

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Jussi Järvenpää

 

Monikulttuurisuusneuvoston tehtävänä on parantaa muista kulttuureista saapuneiden asukkaiden hyvinvointia edistämällä kulttuurien välistä yhteisymmärrystä, kannustamalla maahanmuuttajia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja tuomalla kaupungin hallinnossa esiin toimintatapoja ja keinoja, joilla parannetaan maahanmuuttajien kotoutumista ja integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

 

Monikulttuurisuusneuvosto koostuu maahanmuuttajien, kaupungin vastuualueiden, hyvinvointialueen ja Kokkolan seurakunnan edustajista. Kaupunginhallitus nimeää neuvostoon oman edustajansa. Monikulttuurisuusneuvoston toimintasääntö on oheisaineistona.

 

Monikulttuurisuusneuvostoon kuuluu kahdeksan maahanmuuttajien edustajaa, kuusi kaupungin vastuualueiden edustajaa sekä yksi kaupunginhallituksen edustaja. Neuvosto nimeää vuosittain ensimmäisessä kokouksessaan itselleen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston kokousten sihteerinä toimii kaupungin hallinnon edustaja.  

 

Jäsenehdotuksia monikulttuurisuusneuvostoon on pyydetty edellisen neuvoston maahanmuuttajajäsenien kautta edustamiltaan yhteisöiltä, Kokkolan afgaaniyhdistykseltä, Hispano-Americano Kokkola -yhdistykseltä, Ehjä ry:ltä, kaupungin kototiimiltä, Centrian maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa työskenteleviltä, lisäksi pyyntö on esitetty monikulttuurinen Kokkola facebook-sivuilla.

 

Neuvostossa toimivilta yhteisöiltä esityksiä on pyydetty hyvinvointialueen aikuissosiaalityö/kototiimiltä ja Kokkolan suomalaiselta seurakunnalta. Kaupungin organisaatiossa esityksiä on pyydetty opetus- ja kasvatus-, kulttuuri- ja vapaa-aika toimialoilta sekä kaupungin kotoutumisyksiköstä.

Nimettävät viranhaltijat toimivat maahanmuuttajien parissa, tai heillä on muuten vastuullaan kaupunkilaisten hyvinvointi. Kirje maahanmuuttajajärjestöille on oheisaineistona.

 

Alueen maahanmuuttajatyössä toimivilta tahoilta sekä tiedossa olevilta maahanmuuttajien yhdistyksiltä on pyydetty ehdokkaita neuvoston jäseniksi. Ehdokkaita ovat Hawa Sesay, Helena Korpela, Oksana Nedoviz, Serah Mukami, Aref Husseini, Cliff Ekinde, Jose Flores, Aqib Reza Hasan, Ali Reza Ibrahimi, Sohaila Danishjo, Niclette Nsenga Nyembwe, Noela Yumba ja Punam Shahi Thakuri.

 

Kokkolan kaupungin, Soiten ja Kokkolan seurakunnan edustajina ovat: opetuspalvelut Emma-Paulina Ylimäki, kotoutumispalvelut Pia Salonen, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut Sanna Kauppi, konsernihallinto ja -palvelut Jussi Järvenpää, hyvinvointialue Britt-Marie Karlsson, Kokkolan suomalainen seurakunta Hilkka Hohenthal. Päätös edellisen kauden jäsenistä on oheisaineistona.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää

 

  1.                          nimetä edustajat monikulttuurisuusneuvostoon 2026-2027 seuraavasti:

Maahanmuuttajajäsenet: Helena Korpela, Hawa Sesay, Serah Mukami, Punam Shahi Thakuri, Oksana Nedoviz, Cliff Ekinde, Aref Husseini ja Jose Flores.

 

Muut jäsenet: opetuspalvelut Emma-Paulina Ylimäki, kotoutumispalvelut Pia Salonen, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut Sanna Kauppi, konsernihallinto ja -palvelut Jussi Järvenpää (sihteeri), hyvinvointialue Britt-Marie Karlsson, Kokkolan suomalainen seurakunta Hilkka Hohenthal.

 

  1.                          nimetä kaupunginhallituksen edustajan ja varaedustajan.

3 että neuvosto valmistelee toimintasäännön päivityksen.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen ja nimesi edustajakseen monikulttuurisuusneuvostoon Emma Haapasaaren ja varalle Oliver Pietilän.