RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 371
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ero luottamustoimesta / Kaivosoja
Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 371
460/00.00.01.01/2025
Valmistelija Hallintoasiantuntija Lea Mäkelä
Valtuutettu Matti Kaivosoja on hakenut vapautusta luottamustoimesta henkilökohtaisesta syystä. Kaivosoja on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP:n) valtuustoryhmän jäsen.
Kaivosoja on kaupunginvaltuuston jäsen.
Kuntalain § 17:
Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.
Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Vaalilaki § 93:
Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1 toteaa, että SDP:n valtuutetuksi nousee 1. varavaltuutetun paikalta Veikko Vuorinen.
2 pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun SDP:n valtuustoryhmään jäljellä olevalle toimikaudelle.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |