RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 21.08.2025/Pykälä 103
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Nuorisovaltuuston ja kaupunginhallituksen tapaaminen / Möte mellan ungdomsfullmäktige och stadsstyrelsen
Nuorisovaltuusto 21.08.2025 § 103
857/12.05.00/2024
Valmistelija Satu Kinnunen, kohdennetun nuorisotyön koordinaattori
Nuorisovaltuusto haluaa parantaa yhteistyötä kaupunginhallituksen kanssa ja varmistaa, että nuorten ääni tulee entistä paremmin kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. Nuorisovaltuustolla on edustuspaikat kaupunginvaltuustossa ja kolmessa lautakunnassa, mutta ei kaupunginhallituksessa. Lisäksi nuorisovaltuusto järjestää vuosittain joko Nuoret ja Päättäjät -tilaisuuden tai Lapset, nuoret ja päättäjät -tilaisuuden yhteistyössä lapsivaltuuston kanssa.
Nuorisovaltuuston ja kaupuginhallituksen yhteistyötä voisi tiivistää vuosittaisilla tapaamisilla.
Puheenjohtaja Nuorisovaltuusto päättää
- siirtää Nuoret ja Päättäjät -tilaisuuden maaliskuulle 2026
- järjestää tapaamisen kaupunginhallituksen kanssa 30.9.2025 klo 14.00-16.00
- kaupunginhallituksen tapaamisen luonteesta ja asialistalle tulevista asioista.
Päätös Nuorisovaltuusto päätti
- siirtää Nuoret ja Päättäjät -tilaisuuden maaliskuulle 2026
- järjestää tapaamisen kaupunginhallituksen kanssa 30.9.2025 klo 14.00-16.00
- nimetä tapaamisen suunnitteluryhmäksi Markus Rainosalon, Gabriel Rintalan ja Lilja Vitikan. Tapaamiseen osallistuvat suunnitteluryhmän lisäksi Otto Puikko, Jussi Annala, Juulia Lahtinen ja Arlo Sippola.
Ungdomsfullmäktige
Beredning Satu Kinnunen, koordinator för riktat ungdomsarbete
Ungdomsfullmäktige vill förbättra samarbetet med stadsstyrelsen och försäkra sig om att ungas röst blir bättre hörd i stadens beslutsfattande. Ungdomsfullmäktige har representanter i stadsfullmäktige och i tre nämnder, men inte i stadsstyrelsen. Ungdomsfullmäktige ordnar evenemanget Unga och beslutsfattare varje år eller evenemanget Barn, unga och beslutsfattare i samarbete med barnfullmäktige.
Ungdomsfullmäktiges och stadsstyrelsens samarbete kunde förbättras med årliga möten.
Ordföranden Ungdomsfullmäktige beslutar
- flytta evenemanget Unga och beslutsfattare till mars 2026
- ordna ett möte med stadsstyrelsen 30.9.2025 kl. 14.00-16.00
- om mötets karaktär och de ärenden som tas upp på ärendelistan.
Beslut Ungdomsfullmäktige beslutade
- flytta evenemanget Unga och beslutsfattare till mars 2026
- ordna ett möte med stadsstyrelsen 30.9.2025 kl. 14.00-16.00
- utse Markus Rainosalo, Gabriel Rintala och Lilja Vitikka till mötets planeringsgrupp. Utöver planeringsgruppen deltar också Otto Puikko, Jussi Annala, Juulia Lahtinen och Arlo Sippola i mötet.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |