Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 83



 

Vanhan Varvin alueen hinnoittelu- ja luovutusperiaatteet

 

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 07.11.2022 § 107 

 

 

 

Valmistelija kaupungingeodeetti Matti Kivistö

 

Varvin alueen asemakaava on tullut voimaan 12.01.2022.

 

Liite A § 107  Asemakaava

 

Kaava-alueella on nykyisin kuusi loma-asuntotarkoituksiin vuokrattua vuokra-aluetta, joiden vuokrasopimukset ovat alun perin päättyneet 31.12.2017. Vuokrasopimusten voimassaoloaikaa on jatkettu asemakaavan keskeneräisyyden vuoksi siten, että sopimukset ovat päättymässä 31.12.2022. Vuokrasopimuksista neljä on yksityisten omistuksessa ja kaksi yhdistyksillä. Nykyiset vuokrat ovat tontin koosta riippuen 270 – 450 euroa vuodessa. Suurimman n. 1 ha suuruisen vuokra-alueen vuosivuokra on 736 euroa.

 

Asemakaavan myötä kaupungin omistamat vuokra-alueet muuttuvat AP (Asuinpientalojen korttelialue) ja YP (Perinnekorttelialue) -tonteiksi. Näiden lisäksi kaupungin omistamille alueille on kaavoitettu kaksi muuta AP-aluetta

Alueen käyttötarkoituksen muututtua kaupungin täytyy päättää vanhojen vuokrasopimusten jatkosta sekä alueen hinnoittelusta tontteja luovutettaessa.

 

Hinnat vapailla markkinoilla

Morsiussaaren hinnoittelun valmistelua varten vuonna 2017 tilattiin ulkopuolisilta konsulteilta arviot, joiden yhteydessä selvitettiin Kokkolan ja sen ympäristön vapailla markkinoilla tapahtuneita rantaan rajoittuvien omakotitonttien hintoja. Selvityksessä löydettiin vertailukelpoisia kauppoja 12 kappaletta Luodosta, Vöyristä, Kokkolasta ja Kalajoelta.

Vertailukauppojen pinta-alojen mediaani oli 1 979 m2 ja keskiarvo 2 501 m2. Rakennusoikeutta tonteilla oli keskiarvoltaan 340 kem2. Kauppahintojen mediaani oli 80 500 euroa ja keskiarvo 75 700 euroa. Kerrosneliöhintojen mediaani oli 239 euroa/kem2 ja keskiarvo 255 euroa/kem2. Selvityksen tuloksia voidaan edelleen käyttää suuntaa antavina, vaikka sen tekemisestä on kulunut jo muutama vuosi.

 

Messualueen tontit

Asuntomessualueen rantatontit myytiin vuonna 2010. Tonttien pinta-alat vaihtelivat 1 200 – 1 300 m2 ja kauppahinnat 85 120 – 90 440 euron välillä. Kerrosneliöhinnat olivat e=0,25 tonttitehokkuudella 280 euroa/kem2 ja e=0,30 tonttitehokkuudella 233,5 euroa/kem2.

 

Morsiussaari

Varvin alue ja Morsiussaari ovat pitkälti vertailukelpoisia, koska ne ovat molemmat olleet kauan loma-asuntokäytössä ennen kaavoitusta.

 

Kaupunginvaltuusto päätti 27.05.2019 § 38 Morsiussaaren hinnoittelun osalta mm. seuraavaa:

 

1 tonttien lähtöarvona hinnoittelussa käytettiin 65 euroa/m2, jolla tontti hinnoiteltiin 1 200 m2:iin asti. Tämän pinta-alan ylittävän lisäalueen hintana käytettiin 2 euroa/m2. Yhden vuokra-alueen kohdalla lisäalue hinnoiteltiin 6 euroa/m2.

 

2 Lähtöarvoa korjattiin vesijätön/rantamatalan laadun, ilmansuunnan ja vapaan näkymän perusteella. Lisäksi tonteilla, joilla on kookas merimerkki, näkymäprosenttia alennetaan 5%-yksikköä.

 

3 Tonttien, joilla on suojeltava huvilarakennus, myyntihintaa alennetaan 10 %:lla.

 

Luovutustavasta Morsiussaaressa kaupunginvaltuusto päätti, että:

 

1                       Nykyisille vuokralaisille annetaan etuoikeus tonttien ostamiseen.

 

2                       Omakotirakentamiseen luovutusmuoto on myynti. Rakennuslupa omakotitalon rakentamiseen myönnetään ainoastaan omistustontille.

 

3                       Nykyisille vuokralaisille annetaan mahdollisuus vuokrata tontti huvilakäyttöön kymmenen vuoden ajaksi.

 

4                       Vuokran suuruus on 5% tontin myyntihinnasta. Vuokran suuruutta tarkistetaan vuosittain elinkustannusindeksin muutoksen perusteella.

 

5                       Vuokrasopimukset ovat vapaasti siirrettävissä.

 

6                       Vuokralaisella on mahdollisuus vuokra-aikana ostaa tontti omakseen ostohetkellä voimassa olevalla tonttihinnalla

 

7                       Mikäli vuokralainen ei osta tonttia vuokrasopimuksen päättyessä, kaupunki lunastaa vuokralaisen rakennukset niiden teknisestä nykyarvosta.

 

Asemakaavamerkinnät

Morsiussaaren tonttien ja Varvin tonttien merkittävin asemakaavallinen ero on, että Morsiussaaressa kaavamerkintä on AO (Erillispientalojen alue) ja rakennusoikeus 300 kem2, kun taas Varvissa kaavamerkintä on AP (Asuinpientalojen alue) ja rakennusoikeus on tonttitehokkuudella e=0,30.

AP-merkintä sallii alueelle yhtiömuotoisen, korkeintaan kaksiasuntoisen asuinrakennuksen rakentamisen ja tonttitehokkuus e=0,30 tarkoittaa, että tontin pinta-alasta saa rakentaa 30 %. Rakennusoikeudeksi tulee nykyisten vuokra-alueiden kohdalla 353 – 707 kem2. Kaupunki on luovuttaessaan tontteja yhtiömuotoiseen rakentamiseen käyttänyt hintana alueen omakotitalotontin hintaa 1,5-kertaisena.

Varvin alueella on asemakaavassa  myös merkinnällä YP olevia vuokra-alueita, joiden rakennustehokkuus on 0,15 jolloin niiden rakennusoikeus vaihtelee 329 – 1024 kem2.

Asemakaavan mukaisille YP-tonteille voidaan sijoittaa alueen kulttuuri-, maisema- ja rakennusperintöarvot huomioivaa museo-, seurakunta-, palvelu-, harrastus- ja työpajatoimintaa sekä asumista. Y-tonttien hinnoittelussa on useiden arviolausuntojen mukaan käytetty 50-60 % pientalotonttien hinnoista.

 

Kokouksessa esitellään alustava laskelma tonttien hinnoiksi ja ehdotus luovutusperiaatteiksi.

 

Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto käy asiasta lähetekeskustelun ja päättää vuokralaisten kuulemisesta.

 

Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto kävi lähetekeskustelun asiasta ja päätti että vuokralaisia kuullaan.

 

 

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 20.05.2024 § 75 

 

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Matti Kivistö

 

Vuokralaisia on kuultu kirjallisesti. Vuokralaisten toimittamat kannanotot ovat oheisaineistossa.

 

Oheisaineisto Vuokralaisten kannanotot

 

Vanhan Varvin nykyisiä vuokrasopimuksia on jatkettu kaupunginhallituksen päätöksellä siten, että ne ovat voimassa 31.12.2024 saakka. Saatujen kannanottojen vuoksi vuokra-alueiden luovutushinnasta ja luovutustavasta on syytä käydä uusi lähetekeskustelu ennen jatkovalmistelua ja asian viemistä kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto käy asiasta lähetekeskustelun.

 

Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 17.06.2024 § 83  

1053/10.00.02/2022  

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Matti Kivistö

 

 Valmistelua tukevassa työryhmässä on ollut kaupunginjohtaja Stina Mattila, hallintojohtaja Ben Weizmann, kaupunkiympäristöjohtaja Nina Kujala ja kaupunkisuunnittelupäällikkö Päivi Cainberg.

 

Vanhan Varvin alueen loma-asuntotonttien vuokrasopimukset ovat päättyneet alunperin 31.12.2017. Sopimuksia on jatkettu kaupunginhallituksen pää­tök­sil­lä entisin ehdoin 31.12.2024 saakka.

 

Uuden kaavan myötä nykyisin loma-asuntokäytössä olevan alueen käyt­­tar­koi­tus on muuttumassa asuinpientalojen (AP) alueeksi ja perinnekorttelialueeksi (YP).  AP-korttelialueelle saa sijoittaa korkeintaan kaksiasuntoisia asuinrakennuksia. YP-korttelialueelle voidaan sijoittaa alueen kulttuuri-, maisema- ja rakennusperintöarvot huomioivaa museo-, seurakunta-, palvelu-, harrastus- ja työpajatoimintaa sekä asumista. Alueelle on laadittu tonttijako, jonka perusteella vuok­ra-alu­eet on muutettu tonteiksi ja niille on laskettu tarkka pinta-ala.

 

Tässä yhteydessä on tarkoituksenmukaista hinnoitella myös myöhemmin luovutettavaksi tulevat tontit (107-17-1 ja kortteli 108-3), koska niiden hinnoittelun tulee olla linjassa Vanhan Varvin hinnoittelun kanssa.

 

 

Nykyisten vuokralaisten asema

 

Varvin alue on ollut loma-asuntokäytössä pitkään. Vanhimmat sopimukset ovat ainakin 1920-luvulta. Tällä hetkellä voimassa olevat vuokrasopimukset on allekirjoitettu 1990-luvun alkupuolella ja silloinkin sopimukset allekirjoitettiin entisen vuok­ra­lai­sen kanssa.

 

Voimassa olevan vuokrasopimuksen 3 §:n mu­kaan "vuokramiehellä on etuoikeus vuokrakauden päättyessä saa­da tontti uudelleen vuokralle, sikäli kun se uudestaan luo­vu­te­taan vuokralle samanlaiseen loma-asuntotarkoitukseen".

 

Vanhan Varvin alueen käyttötarkoitus on nyt muuttumassa, joten vuokralaisilla ei siten vuok­ra­so­pi­muk­sen 3 §:n perusteella ole etuoikeutta vuok­ra­so­pi­muk­sen jatkamiseen.

Kuten Morsiussaaressa, myös Vanhan Varvin alueella päätöksentekohetkellä vuokralla olleille vuokralaisille on syytä antaa ensisijainen mahdollisuus tonttinsa vuokraamiseen tai ostamiseen.

 

Vuokrasopimuksen 4 §:n mukaan, kun vuokrasuhde päättyy, on kaupunki velvollinen lunastamaan itselleen tontilla olevat vuokramiehen rakennukset.

 

Kaupungin maapoliittinen ohjelma

 

Kaupunginvaltuuston 14.6.2021 § 61 hyväksymässä Kokkolan maankäyttö- ja asuntopoliittisessa ohjelmassa vuosille 2021-2024 (MASTO 2021-2024) maapolitiikan tavoitteena on mm. "Varmistamme kaupungin maaomaisuuden kohtuullisen tuoton ja kaupungin omassa käytössä olevien maa-alueiden tehokkaan käytön." Edelleen em. ohjelman mukaan ” Luomme edellytykset laajalla asuinalueiden ja asumisvaihtoehtojen kirjolle”.

Maapolitiikan tavoitteena mainittu ”Luomme edellytykset laajalle asuinalueiden ja asumisvaihtoehtojen kirjolle”.

Saman toteuttamisohjelman kohdassa tontin luovutuksen osalta mainitaan: "Sovellamme yhdenvertaisia, avoimia, oikeudenmukaisia ja ennakoivia käytäntöjä tonttien luovutuksessa ja vuokra- sekä myyntisopimusten laadinnassa".

Hinnoittelusta ohjelmassa todetaan, että ” Tuemme maavuokrien ja myyntitulojen oikealla hinnoittelulla palveluiden järjestämismahdollisuuksia ja ”Tontteja luovutetaan pääsääntöisesti vyöhykehinnoitteluun perustuen. Erityistapauksissa muunkinlainen hinnoittelu on mahdollinen (esim. arvoalueet, erityisasuminen) ".

 

Luovutusmuoto, yleistä

 

Omakotirakentamiseen tarkoitettujen tonttien saajat voivat pää­sään­töi­ses­ti valita, haluavatko he ostaa vai vuokrata kaupungilta saa­man­sa tontin.  Yhtiömuotoisen rakentamisen mahdollistavilla tonteilla (AP) myynti on ollut pitkään ainoa luovutusmuoto, mutta tällä hetkellä myös vuokraus on mahdollista. Tontin ostaja tai vuokraaja si­tou­tuu kauppakirjan tai vuokrasopimuksen allekirjoituksella rakentamaan tontille kahden vuo­den kuluessa asemakaavan mukaisen omakotitalon.

 

Kaupunki on vuonna 2012 päättänyt, että loma-asuntotarkoitukseen vuok­rat­tu­ja alueita ei myydä.

 

 

Luovutushinta ja vuokraprosentti, yleistä

 

Varvin läheisyydessä sijaitsevan Morsiussaaren tapaus muistuttaa pitkälti Varvin tilannetta. Morsiussaaren muututtua asemakaavan myötä loma-asumisesta omakotiasumiseen, pyydettiin kahdelta ulkopuoliselta asiantuntijalta arviot alueen tonttien arvoista. Morsiussaaren hinnoittelu on saanut lainvoiman, joten samaa hintatasoa voidaan pitää Varvissa käytettävän hinnoittelun vertailukohtana.              

 

Vertailun vuoksi todettakoon, että tällä hetkellä kaupunki myy tont­te­ja Puntuksen alueelta 41,37 euroa/m2 hinnalla. Asuntomessualueen ei-ran­taan rajoittuvien tonttien hinta on 51,18 euroa/m2. Rantaan rajoittuvia asuntotontteja kaupungilla ei ole tarjolla. Yhtiömuotoiseen rakentamiseen tarkoitettujen AP-tonttien hintana on käytetty alueen omakotitalotontin hintaa 1,5-kertaisena.

 

Vuokraprosentti on kaupungin luovuttamilla ton­teil­la 5 %. Vuokra-aika omakotirakentamiseen tulee olla 40-50 vuot­ta. Vuokrasopimuksissa on vapaa siirto-oikeus, joka tarkoittaa, että vuokrasopimus on vapaasti luovutettavissa ilman vuokranantajan suostumusta ja tällöin vuokraoikeus on myös kiinnityskelpoinen.

 

Tontin arvolle ei ole merkitystä sillä, käy­te­tään­kö tonttia vakituiseen asumiseen vai loma-asuntona. Maan ar­von alueella määrittää asemakaavan mukainen käyttötarkoitus.

 

Varvin alueen vuokralaisia on kuultu kirjallisesti.

 

Oheisaineisto Kannanotot

 

 

Hinnoittelun lähtökohtia, vertailu Morsiussaareen

 

Maanmittauslaitoksen kahden eri tutkimuksen mukaan rantatontit ovat Pohjanmaalla keskimäärin 2 - 2,33 kertaa mannertonttia kal­liim­mat.

 

Morsiussaaressa tonttihinnoittelussa käytettiin kahden ulkopuolisen asiantuntijan arvioita, jotka perustuivat osittain mes­su­alu­een vuoden 2010 hinnoitteluun ja lisäksi alueella toteutuneisiin ran­taan rajoittumattomien kiinteistökauppojen hintoihin Molemmat asiantuntijat olivat arvioissaan päätyneet käyttämään laskennan läh­­ar­vo­na noin 70 euroa/m2.

Hinnoittelupäätöksessä rantaan rajoittuvilla tonteilla hinta oli 65 euroa/m2 ja sisämaan tonteilla 40 euroa/m2. Em. hintoja käytettiin 1200 m2:iin asti. Sen yli mennyt pinta-ala hinnoiteltiin pääsääntöisesti 2 euroa/m2.

 

Verrattaessa Morsiussaaren aluetta Vanhan Varvin alueeseen, voidaan suu­rim­pa­na erona todeta vesijätön laajuus. Erityisesti Morsiussaaren länsirannalla on matalaa vesijättöaluetta runsaasti. Vanhan Varvin alueella ongelmana on merenlahden ruohottuminen.

 

Asianosaisten kuulemisessa tuotiin esille toive, että Vanhan Varvin aluetta varrattaisiin vuokrien osalta Sannanrannan vuokriin. Sannanrannan alueella ei ole asemakaavaa, joka sallisi pysyvän asumisen eikä vuokra-alueilla ole juurikaan lisärakennusoikeutta. Alueen eivät siten ole vertailukelpoisia.

 

Kaavamerkinnät ja rakennusoikeus

 

Morsiussaaressa asemakaavamerkintä on AO (Erillispientalojen korttelialue). Kaikilla tonteilla sijainnista ja koosta riippumatta on rakennusoikeutta 300 kem2.

 

Vanhan Varvin alueella asemakaavamerkintä on AP tai YP. Rakennusoikeus on merkitty tonttitehokkuutena (e-luku), joka on AP-korttelissa 0,30 ja YP-korttelissa 0,15. Tämä tarkoittaa, että Varvin tonteilla rakennusoikeus on merkittävästi suurempi kuin Morsiussaaressa.

AP-kaavamerkintä mahdollistaa yhtiömuotoisen rakentamisen, jonka hintana kaupunki on käyttänyt omakotitontin hintaa 1,5-kertaisena.

 

Morsiussaaren asemakaavassa on merkintä, joka mahdollistaa nykyisten lomarakennusten ylläpidon ja korjaamisen. Tonttien voitiin katsoa olevan rakennettu asemakaavan mukaisesti, vaikka rakennus olisi vain kesäkäytössä oleva loma-asunto.

Vanhan Varvin asemakaavassa vastaavaa merkintää ei ole. Tämä mahdollistaa esimerkiksi rakentamiskehotuksen käyttämisen, mikäli tonttia ei ole rakennettu asemakaavan mukaisesti.

 

 

Yksikköhinta AP-tontit

 

Valmistelija ehdottaa, että hinnoittelun lähtökohdaksi otetaan kaupungin käyttämä Puntuksen alueen sisämaan tontin hinta 41,37 euroa/m2. Kaupungin soveltamaa 1,5-kertaista hinnoittelua käyttäen AP-tonttien neliöhinnaksi saadaan 62,05 euroa/m2. Tätä hintaa käytetään siten jaettavaksi tulevassa sisämaan korttelissa 108-3.

Vanhan Varvin AP-tontit rajoittuvat rantaan, joka nostaa tontin arvoa. Hinnoittelun pohjana esitetään käytettäväksi 70 euroa/m2.

 

Tontti 107-17-1 ei rajoitu rantaan, mutta tontilta on merinäköala, joten AP-tontin hintaa ehdotetaan korotettavan 10 %:lla.

 

 

Yksikköhinta YP-tontit

 

Vanhan Varvin YP-tontit eivät ole Y-alkuisesta merkinnästään huolimatta perinteisiä yleisten rakennusten tontteja, koska niitä ei ole tarkoitettu yleiseen käyttöön, kuten mm. koulutontit. Siksi hinnoittelussa lähdetään normaalista yksityiseen käyttöön tarkoitetusta AP-tontista. YP-tonttien 107-17-7, 107-19-1 ja 17-19-2 lähtöhinnaksi valmistelija ehdottaa 90 % rantaan rajoittuvan AP-tontin hinnasta eli 63 euroa/m2. Perusteluna hinnalle on, että vaikka tontteja on mahdollista käyttää asuinpientalon rakentamiseen, on niiden rakentaminen rajoitetumpaa asemakaavan määräysten vuoksi.

Sisämaassa sijaitsevan YP-korttelin 107-18 hinnaksi ehdotetaan 80 % sisämaan AP-tontin hinnasta eli 50 euroa/m2.

 

Korjaustekijät

 

Tonttien lähtöarvoa voidaan korjata useilla korjaustekijöitä, joista mer­kit­­vim­mät ovat vesijätön laajuus, rannan laatu, avau­tu­mis­il­man­suun­ta ja vapaa näkymä. Myös tuulisuuden, rantaviivan pi­tuu­den, naapureiden läheisyyden, luonnonkauneuden, ui­ma­kel­poi­suu­den, rantautumismahdollisuuden ym. voidaan katsoa vaikuttavan tont­tien hinnoitteluun. Jotkin tekijät korreloivat toisiaan, kuten il­man­suun­ta, tuulisuus ja rantamatalan laatu. Kaikkien korjaustekijöiden to­del­li­sen merkityksen osuus tontin arvosta on erittäin vaikea todeta ti­las­tol­li­ses­ti. Lisäksi moneen tekijään vaikuttaa henkilökohtainen miel­ty­mys. Sen vuoksi ehdotetaan käytettäväksi neljää kor­jaus­te­ki­jää, jotka ovat varsin helposti todettavissa ja joiden vai­ku­tuk­ses­ta tontin hintaan on tieteellistä tutkimustietoa: vesijättö, ran­ta­ma­ta­la, avautumisilmansuunta ja näkymän pituus. Vesijättö ja ran­ta­ma­ta­la ehdotetaan yhdistettäväksi.

 

Vesijätön laajuus alentaa tontin arvoa erään tutkimuksen mukaan enim­mil­lään 24 %. Rantamatalan laatu vaikuttaa tutkimusten mu­kaan enimmillään +/- 15 %. Varvin alueella vesijätön määrä on suhteellisen vähäinen, mutta alueen rakennettavuus on joillain tonteilla huono maaperän pehmeyden vuoksi.

Asemakaavassa on osoitettu tulvavaaravyöhyke (va ja va-1), joiden alueella rakentaminen on rajoitettua tai täysin kiellettyä. Tulvavaara-alue lasketaan kuitenkin mukaan tontin rakennusoikeuteen.

Länsirannan tonteille ehdotetaan -10 %:n alennusta.

 

Avautumisilmansuunnan on tutkimusten mukaan todettu vaikuttavan tontin hin­taan – 10 % - + 15 %:n välillä. Varvin tonteista suurin osa sijoittuu länsirannalle, joten niiden kohdalla ilmansuunta on tasapuolinen. Pohjoiskärjen tonteilla ilmansuunta avautuu useaan suuntaan, mutta toisaalta kärki on alttiina pohjoistuulelle. Tästä ei siten ehdoteta korjauksia.

 

 Pitkän vapaan vesistönäkymän arvoa korottava vaikutus on tut­ki­mus­ten mukaan 10 – 16 %. Varvin länsirannan tonteilla on lyhin näkymä. Tontit ovat kuitenkin vertailukelpoisia keskenään. Pohjoiskärjen tonteilta sen sijaan on pitkä vapaa näkymä, joten niille ehdotetaan + 15 %:n korotusta yksikköhintaan.

 

 Niillä tonteilla, joilla on suojeltava rakennus tai muinaismuisto, hintaa alennetaan – 10 %:lla, koska asemakaavan mukaisen rakennusoikeuden hyödyntäminen on rajoitettua. Alennus ei ole kuitenkaan enempää kuin 10%, vaikka tontilla olisi sekä suojeltava rakennus että muinaismuisto.

 

Tonttien luovutushinnat

 

Edellä mainituilla perusteilla ja korjaustekijät huomioiden vuokra-alueiden / tonttien hinnat muodostuvat seuraaviksi:

 

V3101 / 107-17-4 126 189 euroa

V3101 / 107-18-xx 305 276 euroa

V3102 / 107-17-5 148 617 euroa

V3103 / 107-17-6 74 277 euroa

V3104 / 107-17-7 110 678 euroa

V3105 / 107-19-2 204 139 euroa

V3106 / 107-19-1 281 601 euroa

 

Myöhemmin luovutettavien tonttien hinnoiksi tulevat seuraaviksi:

 

107-17-1  177 034 euroa

108-3-xx  184 490 euroa

 

Hinnnat sidotaan elinkustannusindeksin (1951:10=100) vuoden 2023 keski-indeksiin siten, että myyntihintaa tarkistetaan vuosittain tammikuussa edellisen vuoden keski-indeksin mukaan.

 

Liite A Hintakartta

 

Luovutusmuoto

 

Kaikkien Vanhan Varvin tonttien luovutusmuodoksi esitetään vaihtoehtoisesti vuokrausta tai myyntiä vuokralaisen toiveen mukaan. Vuosivuokraksi esitetään 5% myyntihinnasta. Vuokra-aika tulisi olemaan 40-50 vuotta ja vuokratontti olisi mahdollista lunastaa omaksi kesken vuokrakauden. Maksettua vuokraa ei hyvitetä kauppahinnassa.

 

Mikäli nykyinen vuokralainen ei halua ostaa tai vuokrata tonttia, kau­pun­ki lunastaa tontille jäävät rakennukset niiden teknisestä arvosta ja tontti laitetaan vapaasti haettavaksi.

 

Tekninen arvo on eräs rakennusarvioinnissa käytettävistä arvolajeista, jossa rakennuksen jälleenhankinta-arvosta vähennetään rakennuksen teknisen kulumisen aiheuttama poisto sekä lisätään peruskorjausten sille tuottama arvon lisäys. Teknisen nykyarvon määritys vaatii asiantuntija-arviota. Arviointi suoritetaan mahdollisen lunastuksen tullessa ajankohtaiseksi.

 

 

Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päättää kuulla Vanhan Varvin vuokralaisia edellä mainituista hinnoittelu- ja luovutusperiaatteista.

 

Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen.