Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 305


 

Kaupunginvaltuuston 10.6.2024 kokouksen täytäntöönpano

 

Kaupunginhallitus  

 

Valmistelija Hallintosihteeri Lea Mäkelä ja hallintojohtaja Ben Weizmann.

 

Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston kokouksen 10.6.2024

päätöksistä, etteivät ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoin ole lainvastaisia, merkitä päätökset tiedoksi ja panna ne täytäntöön seuraavasti:

 

§ 59

Osayleiskaava / Orreksentien eteläosa ( Rödsö) / Hyväksyminen

 

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä Orreksentien eteläosan (Rödsö) osayleiskaavan.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa kaupunginvaltuuston päätöksen ELY-keskukselle ja lähettää voimaan tulleen asemakaavamuutoksen Pohjanmaan maanmittaustoimistolle, Keski-Pohjanmaan liitolle ja rakennusvalvontaviranomaiselle sekä kuuluttaa päätöksen.

 

§ 60

Tilinpäätös 2023

 

 Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2023 tuloksen käsittelystä seuraavaa;

 

  • Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja Kokkolan kaupungin ja liikelaitos Kokkolan Veden poistosuunnitelman mukaan yhteensä 377 607,95 euroa.

 

  • Henkilöstön työhyvinvoinnin varausta tuloutetaan 203 463,85 ja varauksen pääomaan kasvatetaan 403 463,85 euroa niin, että varauksen suuruus on pääomaltaan 1 200 000 euroa.

 

  • Vahinkorahastoon kirjataan vähennystä 45 632,33 euroa toteutuneiden menojen katteeksi. Tuleviin menoihin varautumiseksi kirjataan lisäystä ylijäämäisestä tuloksesta johtuen 45 632,33 euroa. Siirron jälkeen vahinkorahaston pääoma on sääntöjen mukaisella ylärajalla (1 700 000 euroa).

 

  • Työllistämisrahastoon kirjataan lisäystä 47 224,97 euroa. Siirron jälkeen rahaston pääoma on 1 500 000 euroa.

 

  • Tilikauden ylijäämä 10 349 931,98 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli- /alijäämä.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi ja saat­taa sen tarkastuslautakunnan tie­toon sekä taloushallintopalveluille jat­ko­toi­men­pi­tei­tä varten.

 

§ 61

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2023

 

Kaupunginvaltuusto päätti

 

1.  merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2023.

2.  hyväksyä tilinpäätöksen

3.  myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi ja saat­taa sen tarkastuslautakunnan sekä toimialojen tie­toon.

 

§ 62

Arviointikertomus 2023

 

Kaupunginvaltuusto päätti

 

1.  hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2023.

 

2.  kehottaa kaupunginhallitusta ryhtymään toimenpiteisiin arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja havaintojen osalta,

 

3.  velvoittaa kaupunginhallituksen antamaan 31.10.2024 mennessä vastaukset kertomuksessa esitettyihin kysymyksiin sekä selvitykset toimenpiteistä, joihin toimialoilla ja vastuualueilla on ryhdytty kertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja havaintojen pohjalta.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää

 

1 merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointokertomuksen vuodelta 2023.             

 

2 lähettää arviointikertomuksen toimialoille tiedoksi ja jat­ko­toi­men­pi­tei­tä varten.

 

3 että toimialojen toimenpide-ehdotukset tulee toimittaa taloushallintopalveluille syyskuun 2024 loppuun mennessä.

 

§ 63

Osavuosikatsaus I/2024 kaupunki ja tytäryhteisöt

 

Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen I/2024.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi.

 

§ 64

Hallintosääntömuutos / Kaupunkiympäristön kaupunkirakentamisen vastuualue

 

Kaupunginvaltuusto päätti

 

  1.  merkitä kaupunkirakennelautakunnan esityksen  tiedoksi.

 

  1.  hyväksyä hallintosääntöön liitteessä A esitetyn  muutoksen.

 

  1.  velvoittaa kaupunkirakennelautakuntaa tekemään  tarvittavat muutokset toimintasääntöönsä

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen  kaupunkiympäristön toimialalle toimenpiteitä varten.

 

§ 65

Hyvinvointikertomus – vuosittainen raportti 2023

 

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä hyvinvointikertomuksen 2023.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi.

 

§ 66

Keski-Pohjanmaan työllisyyslautakunnan jäsenten vaali

 

Kaupunginvaltuusto päätti jättää asian pöydälle.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi.

 

§ 67

Sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi

 

Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi sidonnaisuusilmoitukset.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi.

 

§ 68

Lausunto / Teerijärven kunnanosan liittäminen Kokkolan kaupunkiin (osakuntaliitos)

 

Kaupunginvaltuusto päätti antaa esitetyn lausunnon osakuntaliitosta koskevan aloitteen johdosta.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää lähettää lausunnon Kruunupyyn kunnalle.

 

§ 69

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Toinen koirapuisto Kokkolaan

 

Kaupunginvaltuusto päätti

 

  1. merkitä tiedoksi annetun selvityksen.

 

  1. katsoa aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi.

 

§ 70

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Potinrannan puisto

 

Kaupunginvaltuusto päätti

 

1  merkitä tiedoksi annetun selvityksen.

 

2  katsoa aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesitykset.