Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 301


 

Keski-Pohjanmaan Konservatorion kannatusyhdistys ry / Vuosikokousedustaja ja hallituspaikat

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 301  

15/00.00.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Lea Mäkelä

 

Keski-Pohjanmaan Konservatorion kannatusyhdistys ry pyytää kaupunkia nimeämään edustajansa vuosikokoukseen. Kannatusyhdistyksen sääntöjen III luvun 5 §:n mukaan yhdistykseen kuuluvalla kunnalla on oikeus valita yhdistyksen kokoukseen kutakin kunnan asukasluvun alkavaa 5000-lukua kohti yhden edustajan, joilla jokaisella kokoukseen osallistuvalla on yksi (1) ääni. Yhteisö- ja säätiöjäsenellä on oikeus valita yksi edustaja, jolla on yksi ääni. Minkään kunnan tai yhteisöjäsenten yhteinen äänimäärä ei kuitenkaan saa olla yli ¼ kokouksen äänimäärästä.

 

Keski-Pohjanmaan Konservatorion kannatusyhdistys ry:n sääntöjen 8 §:n mukaan yhdistyksen vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi sekä nimetään yksi jäsenistä puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi.

Hallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta niin, että toimikausi alkaa vuosikokouksesta ja päättyy kahden vuoden kuluttua pidettävään vuosikokoukseen.

 

Keski-Pohjanmaan Konservatorion kannatusyhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kuusi (6) jäsentä, jolla jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Käytäntönä on ollut, että hallituksen puheenjohtaja ja neljä (4) hallituksen jäsentä ovat Kokkolasta.

 

Kaupunginhallituksen esittämät Keski-Pohjanmaan Konservatorion kannatusyhdistyksen hallituksen kokkolalaiset jäsenet vuosikokoukseen 2024 saakka ovat olleet:

 

Jäsen

Varajäsen

Pekka Hulkko, pj

Brit Stenman

Stefan Anderson, varapj

Mari Harmaala

Emilia Teerikangas

Tomi Turunen

Kauko Kivilehto

Paula Lehto (Evijärvi)

Jyrki Ojala

Tiia Horila

 

Stefan Anderson on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä hallituksen jäseneksi.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus

 

1  nimeää vuosikokousedustajat Keski-Pohjanmaan Konservarorion kannatusyhdistys ry:n vuosikokoukseen.

 

2  esittää vuosikokoukselle hallitukseen puheenjohtajan sekä 4 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2024-2026.

 

Päätös Kaupunginhallitus esittää vuosikokoukselle Keski-Pohjanmaan Konservarorion kannatusyhdistys ry:n hallitukseen

 

Jäsen

Varajäsen

Pekka Hulkko

Brit Stenman

Emilia Teerikangas

Tomi Turunen

Kauko Kivilehto

Paula Lehto (Evijärvi)

Sarah Tiainen

Margita Lukkarinen

Jyrki Ojala

Tiia Horila

 

 puheenjohtajaksi  esitetään Pekka Hulkkoa.