Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 69


 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Toinen koirapuisto Kokkolaan

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 249 

 

Valtuutettu Keränen esitti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

” Kaupunkilaisilta tulee yhteydenottoja, että toiselle koirapuistolle on tarve. Halkokarin puistossa joutuu joskus odottamaan vuoroaan mikäli paikalla useita koiria. Tämä lisää myös turvallisuutta

kun puistoja olisi kaksi.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki lähtee kartoittamaan uuden koirapuiston paikkaa Koivuhaan, Ykspihlajan tai Kaustarin alueelta.”

 

Liite A § 52 Allekirjoitettu valtuustoaloite

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti merkitä aloitteen pöytäkirjaansa ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 249 

 

 

 Valmistelija Kaupunginpuutarhuri Sini Sangi

 

 Valtuutettu Keränen on esittänyt valtuustoaloitteessaan 22.5.2023 toisen koirapuiston perustamista Kokkolaan.

 

 Koirapuistot tarjoavat paikan ulkoiluttaa koiria turvallisesti ja sallitusti vapaana. Ne ovat myös osa koirapositiivista kaupunkikuvaa yhdessä koirien uimarantojen ja muiden koirille ja koiranomistajille suunnattujen palveluiden kanssa.

 

 Tällä hetkellä Kokkolassa on vain yksi koirapuisto, joka sijaitsee Pikiruukissa. Koirapuiston sijainti on keskeinen ja hyvä myös matkailua ajatellen, sillä se sijaitsee lähellä leirintäaluetta. Puiston pinta-ala on noin 3600 m2 (60x60 metriä) ja se jakautuu pienten ja isojen koirien alueisiin. Koirapuisto sijaitsee metsäisellä alueella. Vuonna 2022 toteutetusta ojituksen, salaojituksesta ja pintamaan kallistusten parantamisesta huolimatta puistossa on märkyysongelmaa etenkin syksyisin ja keväisin, kun maaperä ei ime vettä. Tällöin voi olla, että puistoa ei voi kunnolla käyttää. Maaperää ei voi nostaa enempää märkyysongelmien ratkaisemiseksi ilman, että kaikki alueen puut poistetaan.

 

 Koirapuistot vaativat säännöllistä kunnossapitoa. Kunnossapitotoimenpiteet riippuvat puiston tyypistä. Metsäisessä Pikiruukin puistossa tehdään kesäaikaan muutaman kerran raivauksia ja niittoja. Tarvittaessa tuodaan lisää maata kuoppien peittämiseen. Jäteastiaa tyhjennetään säännöllisesti ja puistossa olevaa koirankakkapussiautomaattia täytetään käyttäjien ilmoituksesta. Talviaikaan parkkipaikkaa aurataan ja hiekoitetaan. Myös aita ja portit vaativat vuosittaisia kunnostustoimenpiteitä.

 

 Verrattaessa muihin vastaavan kokoisiin kaupunkeihin, esimerkiksi Vaasassa on 5 koirapuistoa, Seinäjoella 5 koirapuistoa ja Kotkassa 12 koirapuistoa. Koirapuistoja on hyvä olla eri tyyppisiä ja kokoisia. Pienemmät puistot voivat sijoittua lähemmäs asutusta ja toimia  lähipuistoina. Isommat puistot tarjoavat enemmän juoksutustilaa ja ne voidaan sijoittaa hieman kauemmas asutuksesta.


Suomesta löytyy myös yksityisten toimijoiden perustamia maksullisia koirametsiä, joita voidaan vuokrata omaan käyttöön tietyksi ajaksi. Koirametsät ovat yleensä melko suuria aidattuja alueita, joissa on mahdollisesti myös muita palveluita, kuten laavu ja nuotiopaikka. Aitauksen koko voi olla esimerkiksi kaksi hehtaaria, tai jopa isompi. Koirametsätoiminta on vahvassa nosteessa ja uusia toimijoita tulee markkinoille jatkuvasti ympäri Suomea. Vuokraustoiminta on yleensä sovelluspohjaista.

 

Koirametsähankkeita on vireillä myös Kokkolassa ja kaupungille on tullut näistä tiedusteluita. Koirametsätoiminnasta kiinnostuneet toimijat voivat esittää alueita kaupungin metsistä kyseiseen tarkoitukseen. Ehdotetut alueet tutkitaan tapauskohtaisesti, jonka jälkeen jatkotoimista päätetään erikseen. Kaupunki ei itse aktiivisesti etsi alueita kyseiseen tarkoitukseen.

 

 Kaupunkiympäristö on selvittänyt muutama vuosi sitten mahdollisia paikkoja koirapuistoille. Tällöin löydettiin potentiaalisia paikkoja Kirkonmäeltä, Kaustarista ja Koivuhaasta. Osalla potentiaalisista alueista puiston perustaminen riippuu myös sen muusta kehittämisestä. Alueita tulisikin tutkia siitä syystä vielä lisää. Koirapuiston suunnitelma on laitettava aina yleisesti nähtäville.

 

 Potinrannan hyväksyttyyn puistosuunnitelmaan on merkitty paikka koirapuistolle ja koirien uimapaikalle. Alueen koko on noin 3500 m2. Koirapuistoa ei sisällytetty AVI:n lähiliikuntapaikkahankkeeseen, joten sen toteuttamiseen tulisi varata tulevaisuudessa erillinen määräraha.

 

 Mikäli Kokkolaan perustettaisiin lisää koirapuistoja, niiden perustamiseen ja kunnossapitoon tulisi varata määrärahaa. Yhden koirapuiston perustaminen vaatii paikasta riippuen maatöitä ja perustamistöitä, parkkipaikan, valaistuksen, aitauksen ja kalustamisen. Perustamistyöt kannattaa tehdä huolella, jotta tulevaisuudessa säästytään märkyydeltä ja muilta mahdollisilta ongelmilta. Perustamiseen on varattava vähintään 50 000 euroa. Nykyisen puistoverkoston korjausvelasta johtuen määrärahan tulisi olla erillinen, jotta olemassa olevien alueiden turvallisuus voidaan varmistaa myös jatkossa. Yhden koirapuiston kunnossapitoon on varattava vuosittain noin 2000 – 3000 euroa riippuen puiston tyypistä ja kunnossapitotarpeista. Kunnossapitokustannuksia syntyy nurmikon leikkaamisesta, raivaustöistä, maa-aineksen lisäämisestä, jätehuollosta ja rakenteiden kunnossapidosta.

 

 Kaupunginhallitus on 19.2.2024 § 75 käynnistänyt talousohjelman vuosille 2024-2026 ja näin ollen ei ole perusteltua esittää hankkeelle määrärahaa.

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

 

  1. merkitsee tiedoksi annetun selvityksen.

 

  1. katsoo aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 69  

39/00.01.06/2023  

 

 

 

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto päättää

 

  1. merkitä tiedoksi annetun selvityksen.

 

  1. katsoa aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösesityksen.