Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 104



 

Puutavaran myynti / Hakkuusopimus Perho

 

Kaupunkirakennelautakunta 29.05.2024 § 104  

82/02.08.00/2024  

 

 

Valmistelija Metsätalousinsinööri Ahti Räinä

 

Metsänhoidon yksikkö on valmistellut kaupungin tilalla Perhossa hakkuusopimuksella myytävän leimikon metsävaratiedon ja metsäohjelman perusteella ja mukaisesti. Leimikolle on pyydetty ostotarjous mahdollisilta ostajilta.

 

Leimikko sisältää erilaisia kasvatushakkuita n. 7,3 ha (n. 0,18% pinta-alasta) ja uudistushakkuita n. 3,4 ha (0,09% pinta-alasta).

Metsäohjelman rajat e.m. käsittelyille ovat 4,5% ja 0,65%.

 

Leimikon kasvatushakkuut kohdistuvat pääosin turvemaametsän järeämpien puustojen väljennyksiin, joilla ylläpidetään jäävän puuston elinvoimaisuutta, jatketaan puuston kiertoaikaa ja mahdollistetaan elinvoimaisen alikasvoksen syntyminen jatkuvaa kasvatusta varten. Noin 1,0 hehtaari tehdään turvemaanmetsän pienaukkohakkuuta (4 erillistä pienaukkoa, a’ n. 0,25 ha) tavoitteena jatkuvan kasvatuksen periaatteen mukainen metsän uudistuminen.

 

Uudistushakkuut kohdistuvat kohteisiin, missä puuston kasvukyky on hiipunut. Uuden puusukupolven myötä kohteelle luodaan uutta kasvupotentiaalia, monipuolistetaan metsän yleiskuvaa ja ennaltaehkäistään mm. tuhojen taloudelle negatiivisia vaikutuksia.

 

Hakkuisiin ei liity merkittävää kunnostusojitusta. Tavoitteena on kuvioiden kokonaispuuston säilyttäminen tasolla, mikä riittää tarvittavan kuivatustehon ylläpitämiseksi ja näin ollen hillitsee ojitetun, maatuvan turvamaan päästöjä.

 

Leimikon käsittelykuvioilla ei ole erityisiä metsä- tai luonnonsuojelulain kohteita tai muita erityisen arvokkaita elinympäristöjä.

Ekologisen kestävyyden näkökulmasta huomioidaan erityisesti leimikon pienialaiset erityiskohteet, lajisto, säästö- ja lahopuusto ja monimuotoisuudelle tärkeä elävä puusto sekä riistanhoito.

Leimikolla huomioidaan pitkän aikavälin ilmastokestävyys ja -vaikutus sekä töiden taloudellinen toteuttaminen.

 

Päätehakkuukohteilla hakkuutähteitä kerätään kustannustehokkailta kohteilta FSC kriteerien sallimissa rajoissa.

 

Työn aikaisesta turvallisuudesta ja tiedottamisesta vastaavat aikanaan osto- ja urakoitsijaosapuolet.

 

Leimikon hakkuukertymäarvio on n. 1240 m3 ainespuuta ja n. 120 m3 hakkuutähteitä. Määrä vastaa n. 8% metsäohjelman vuosisuunnitelmasta.

 

Hakkuusopimuksen toteuttaminen tapahtuu vuosien (2024)2025-2026 aikana.

 

Liite A Tarjouspyyntö

Liite B Leimikkokartat

 

Tarjousten vertailutaulukko ja valmistelijan päätösehdotus esitellään kokouksessa.

 

Liite C Vertailutaulukko

Liite D Vertailu (mitat ja laatu)

 

Kaupunkiympäristöjohtaja

 

Kaupunkirakennelautakunta päättää

 

  1. hyväksyä ja merkitä leimikkosuunnitelman tiedoksi
  2. solmia leimikon hakkuusopimuksen vertailutaulukon ehdotuksen mukaisesti
  3. ettei puukaupasta makseta menekinedistämismaksua Suomen Metsäsäätiölle

 

Päätös  Kaupunkirakennelautakunta päätti

 

  1. hyväksyä ja merkitä leimikkosuunnitelman tiedoksi
  2. solmia leimikon hakkuusopimuksen vertailutaulukon ehdotuksen mukaisesti Keitele Oy:n kanssa
  3. ettei puukaupasta makseta menekinedistämismaksua Suomen Metsäsäätiölle