Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 68


 

Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma 2024-2027

 

Nuorisovaltuusto 07.05.2024 § 68  

31/12.05.00/2024  

 

 

Esittelijä  Sanna Kauppi, hyvinvointikoordinaattori

 

Suomen UNICEF myönsi Kokkolalle ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksensa 1.9.2020. Toisen kerran tunnustus myönnettiin kesäkuussa 2023. Myönnetty tunnustus on voimassa neljä vuotta.

 

Tunnustuksen myöntäminen tarkoittaa, että lapsiystävällisessä kunnassa:

 

-          lapset ja nuoret ovat tasa-arvoisia kunnan asukkaita ja kokevat olevansa tärkeitä omissa lähiyhteisöissään

-          lapset ja nuoret ovat vahvasti kehittämistyössä mukana

-          koko kunta on sitoutunut mallin toteuttamiseen ja kehittämistyöhön

-          kunta sitoutuu rakenteellisiin muutoksiin tähtäävään, pitkäjänteiseen työhön

-          kehittämistyössä huomioidaan erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja lapsiryhmät

Nuorisovaltuusto tutustuu vuosien 2024-2027 Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmaan.

 

Puheenjohtaja Merkitään asia tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin esille tulleet asiat tiedoksi.