Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 51


 

Valtuustoaloitteisiin vastaaminen

 

Kaupunginhallitus 29.04.2024 § 213 

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Lea Mäkelä

 

Hallintosäännön 125 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain

toukokuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Valtuusto päättää luetteloon merkittyjen aloitteiden raukeamisesta tai

sen valmistelun jatkamisesta, se vahvistaa määräajan, johon mennessä valtuuston on käsiteltävä aloite.

 

Valtuuston on käsiteltävä sen toimikauden aikana tehdyt aloitteet ennen toimikauden päättymistä, minkä jälkeen ne katsotaan rauenneiksi. Toimikauden kolmen viimeisen kuukauden aikana tehdyt aloitteet siirtyvät kuitenkin käsiteltäväksi uuden valtuuston ensimmäisen toimintavuoden aikana.

 

1  Valtuutettu Hentelä 14.6.2021

 

Valtuustoaloite / Systemaattinen prosessien parantaminen käyttöön kaupunign organisaatiossa

476/00.01.02/2021

 

 Aloitteessa esitetään, että kaupungin tulisi systemaattisesti hyödyntää laa­dun­pa­ran­ta­mis­jär­jes­tel­mien tarjoamia työvälineitä sisäisten ja ulkoisten palveluprosessien pa­ran­ta­mi­ses­sa.

 

Kaupunginhallitus päätti 21.6.2021 lähettää aloitteen konsernihallinto ja -palvelut toimialalle valmistelua varten. Konsernihallinto ja

-palvelut antoi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle vastauksen aloitteeseen 16.1.2023, jonka kaupunginvaltuusto palautti uudelleen valmisteluun. Aloite tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn 29.4.2024 ja edelleen valtuuston käsittelyyn 13.5.2024.

 

2  Valtuutettu Keränen 24.4.2023

 

Valtuustoaloite / Tuulivoiman pelisäännöt Kokkolan kaupunkiin

 

Aloitteessa esitetään, että Kokkolan kaupunki yhdessä Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton sekä kaupunkilaistan kanssa alkaa valmistelemaan tuulivoimasuunnitelmaa tulevia tuulivoima-alueita varten.

 

Kaupunginhallitus päätti 8.5.2023 lähettää aloitteen Kaupunkiympäristön toimialalle valmistelua varten.

 

3  Valtuutettu Keränen 22.5.2023

 

Valtuustoaloite / Toinen koirapuisto Kokkolaan

 

Aloitteessa esitetään, että kaupunki kartoittaa uuden koirapuiston paikkaa Koivuhaan, Ykspihlajan tai Kaustarin alueelle.

 

Kaupunginhallitus päätti 29.5.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristön toimialalle valmistelua varten.

 

4  Valtuutettu Koskela 12.6.2023

 

Valtuustoaloite / Koripalloilijoiden harrastus- ja kilpailutarpeiden huomioiminen Piispanmäen liikuntasalin materiaalivalinnoissa

 

Aloitteessa esitetään, että Piispanmäen yhtenäiskoulun rakentamisessa ja materiaalivalinnoissa huomioidaan koripalloseuran toive liikuntasalin parkettilaittiasta ja selvitetään sen toteutusmahdollisuudet.

 

Kaupunginhallitus päätti 19.6.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristön ja sivistystoimen toimialoille valmistelua varten. Kaupunginhallitus käsitteli aloitteen 22.4.2024 ja se tulee valtuuston käsittelyyn 13.5.2024.

 

5  Valtuustoryhmä SDP 28.8.2023

 

Valtuustoaloite / Suuriin rakennusinvestointihankkeisiin on liitettävä toiminnan arviointia ja kehittämistä

 

Aloitteessa esitetään, että sivistyskeskuksen, yhdessä eri toimijoiden kanssa, on käynnistettävä perusopetuksen yhtenäiskoulujen toiminnan arviointityö, jonka avulla yhtenäiskoulut voivat kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti ja sen myötä jakaa hyviä johtamisen ja pedagogiikan käytäntöjä.

 

Kaupunginhallitus päätti 4.9.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristön toimialalle valmistelua varten.

 

6  Valtuutettu Koljonen 28.8.2023 

 

Valtuustoaloite / Aktiivinen ja monipuolinen asuntopolitiikka

 

Aloitteessa esitetään, että kaupunki päivittää MASTO- ohjelmaa asuntopolitiikan osalta vastaamaan tulevien vuosien asuntotilanteen haasteita sekä tutkii mahdollisuutta sitoa vuokra-asuntojen  tuotantoa myös ns. kovan rahan asuntorakentamishankkeisiin kuten monissa verrokkikaupungeissa tehdään. Aloitteessa esitetään myös, että kaupunki käy keskustelua omistamansa vuokra-asuntoyhtiön kanssa asuntokannan lisäämisestä ja monipuolistamisesta ja käyttää omistajaohjausta asuntopolitiikan harjoittamisessa.

 

Kaupunginhallitus päätti 4.9.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristön toimialalle valmistelua varten.

 

7  Valtuutettu Keränen 25.9.2023

 

Valtuustoaloite / Kokkolan kaupunkikamerat

 

Aloitteessa esitetään, että kaupunki alkaa yhdessä viranomaisten kanssa selvittämään kaupunkikameroiden tämän hetkistä tilaa ja uudistaa niitä ajan tasalle tarpeen mukaan.

 

Kaupunginhallitus päätti 2.10.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristön toimialalle valmistelua varten.

 

8  Valtuutettu Hautamäki 25.9.2023

 

Valtuustoaloite / Punttisalilaitteiden uusiminen /  Turvallisuustarkastus Rahkosen koulun salille

 

Aloitteessa esitetään, että että kaupunki lähtisi uudistamaan Rahkosen koululla olevia kuntosalilaitteita ajan tasalle ja varsinkin turvallisemmaksi.

 

Kaupunginhallitus päätti 2.10.2023 lähettää aloitteen liikuntatoimelle valmistelua varten.

 

9 Valtuutettu Pajunpää 23.10.2023

 

Valtuustoaloite / Metsästysmaiden vuokran peruminen

 

Aloitteessa esitetään, että kaupunki peruu päätöksen ryhtyä perimän vuokraa metsästysmaista paikallisilta metsästysseuroilta.

 

Kaupunginhallitus päätti 30.10.2023 lähettää aloitteen kaupunkialueiden vastuualueelle valmistelua varten. Kaupunkialueiden vastuualue antoi aloitteeseen vastauksen kaupunginhallitukselle 15.1.2024, joka palautti asian uuteen valmisteluun. Kaupunkirakennelautakunta antoi 27.3.2024 aloitteeseen vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuusto päätti 15.4.2024 jättää aloitteen voimaan.

 

10 Valtuutettu Innanen 13.11.2023

 

Valtuustoaloite / Varhaiskasvatusyksikkö vauva- ja taaperoikäisille

 

Aloitteessa esitetään, että varhaiskasvatuksessa ryhdytään välittömästi toimiin sellaisen varhaiskasvatusyksikön suunnittelemiseksi ja perustamiseksi, joka soveltuu kaikilta osiltaan vauvoille ja taaperoille.

 

Kaupunginhallitus päätti 20.11.2023 lähettää aloitteen varhaiskasvatuspalveluiden vastuualueelle valmistelua varten.

 

11 Valtuutettu Timonen 13.11.2023

 

Valtuustoaloite / Kruunuportin nimen muuttaminen

 

Aloitteessa esitetään, että Kruunuportti nimi muutetaan Kokkola eteläinen. Kansainvälisissä kanssakäymisissä ja markkinoinnissa Kokkola South.

 

Kaupunginhallitus päätti 20.11.2023 lähettää aloitteen kaupunkisuunnittelun vastuualueelle valmistelua varten.

 

12 Valtuutettu Salo 13.11.2023

 

Valtuustoaloite / Potinrannan puisto

 

Aloitteessa esitetään, että Potinrannalle saataisiin WC-tilat sekä parannettaisiin uimarannan ja Isokarin teiden talvi- ja kevätkunnossapitoa.             

 

Kaupunginhallituys päätti 20.11.2023 lähettää aloitteen kaupunkiympäristön toimialalle valmistelua varten.

 

 

 

Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

 

1  merkitsee tiedoksi aloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

2  pitää voimassa aloitteet 2-3 ja 5-12.

 

3 käsittelee aloitteet 1 ja 4 erikseen kokouksessaan 13.5.2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.05.2024 § 51  

17/00.01.06/2024  

 

 

Kaupunginhallitus  Kaupunginvaltuusto

 

1  merkitsee tiedoksi aloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

2  pitää voimassa aloitteet 2-3 ja 5-12.

 

3 käsittelee aloitteet 1 ja 4 erikseen kokouksessaan 13.5.2024.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösesityksen.