Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokkolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokkola10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja kasvatuslautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 58



 

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuonna 2024–2025

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta 11.06.2024 § 58  

915/12.00.01.04/2023  

 

 

Valmistelijat talouspäällikkö Kim Salo ja vs. koordinaattori Jenny Järvelä

 

 

 

 Kokkolassa iltapäivätoimintaa järjestetään lukuvuonna 2024–2025 kaikkien Kokkolan alakoulujen yhteydessä. Palveluntuottajat vastaavat 14:n toimipaikan järjestämisestä ja kahdeksan koulun osalta toiminnan järjestää kaupunki. Toimipaikkoja on yhteensä 22.

 

 Syyskuun 2023 tilastopäivän mukaan lapsia osallistui iltapäivätoimintaan Kokkolassa yhteensä 685 (kasvua edelliseen vuoteen +15).

 

 Kokkolan kaupunki tekee järjestöjen kanssa avustussopimukset vuosittain ja maksaa palveluntuottajille kohdennettua avustusta kuukausittain.

 

 Esitys avustusten jakamisesta lv. 2024-2025 on liitteenä.

 

 Liite A § 58  Esitykset avustusmäärärahoista

 

Sivistysjohtaja  Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusmäärärahat esityksen mukaisesti.

 

Päätös Lautakunta hyväksyi päätösesityksen.